Tietoa FC Barcelonasta ja La Ligasta

La Liga eli Primera Division on miesten jalkapallon korkein sarjataso Espanjassa. Se kuuluu Liga De Futbol Profesionalin ammattilaissarjoihin, ja on yksi maailman kovatasoisimmista jalkapallosarjoista. Sen ensimmäinen kausi pelattiin vuonna 1929, ja sarja oli kaudella 2016-2017 Euroopan jalkapalloliiton maapisterankingissa ensimmäisellä sijalla. Kaksi hallitsevinta joukkuetta Espanjassa ovat alusta asti olleet Real Madrid ja FC Barcelona, jotka voittavat mestaruuksia ja kansainvälisiä kilpailuja lähes vuoron perään.Barcelona sijaitsee Kataloniassa, joka on itsehallintoalue Itä-Espanjassa. Katalaanit eivät ajattele kuuluvansa Espanjaan, jonka johdosta he pitävät joukkuetta epävirallisena maajoukkueenaan. Joukkueella on oma kannatuslaulu, ja fanit laulavat stadionilla myös itsenäisyyden puolesta. Faneilla on aina tapana pitää jotain vaatetta päällä, missä on joukkueen logo ja siten näyttää omaa rakkauttaan seuraa kohtaan. Näytä kannatuksesi erilaisilla fanituotteilla, se lisää yhteisöllisyyttä ja tuo kannattajaa “lähemmäksi” seuraa. Se kuuluu osaksi kannattajakulttuuria.

FC Barcelonan historiaa

FC Barcelona sai alkunsa vuonna 1899 sveitsiläisen liikemiehen Hans Gamberin toimesta, kun hän ilmoitti lehdessä halustaan perustaa jalkapalloseura Barcelonaan. Seura nousi parrasvaloihin, kun Real Madridia alettiin käyttää propagandavälineenä. Se tulehdutti seurojen välit täysin eikä tilanne ole parantunut edelleenkään. FC Barcelonan valta-aikoina on pidetty vuosia 50-61, 90-94 ja 2000-luvun alkupuoliskoa. Siellä on pelannut monia huippunimiä, kuten Johan Cruijff, Ronaldinho ja suomalainen kuningas Jari Litmanen.FC Barcelonalta löytyy paljon faneja myös Suomesta. Suomessa fanit ovat jopa perustaneet oman virallisen faniklubinsa: FC Barcelona Fan Club Finland Ry:n. Se on Suomen vanhin laatuaan ja sillä on jäseniä yli 200. Maailmalla kannattajayhdistyksiä on yli 150 000 ja pelkästään Espanjassa niitä on yli tuhat. Niiden ideana on, että fanit voivat kokoontua yhteen ja puhua omasta lempiseurastaan, ja seurata heidän pelejään yhdessä.

FC Barcelonan 2018-2019 kausi

Kausi oli FC Barcelonalle tavanomaisen menestyksekäs. Se oli seuran 119. kausi olemassaolonsa aikana ja 88. peräkkäinen Espanjan korkeimmalla sarjatasolla. Seura käytti pelaajahankintoihinsa 108 miljoonaa euroa ja myi pelaajiaan 102 miljoonan euron edestä. Joukkueen paras maalintekijä oli Lionel Messi, joka teki yhteensä 50 maalia. FC Barcelona voitti La Ligan, yhden Espanjan turnauksen, pääsi Mestarien Liigassa semifinaaliin ja on toisessa Espanjan turnauksessa finaalissa, joka pelataan 25. toukokuuta.